Ruotsia suomeksi

Olen Ruotsiin muuttanut suomalainen nainen. Kerron blogissani tuntemuksistani, havainnoistani ja kokemuksistani täällä Ruotsissa.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Paljon on tapahtunut

Huh huh!
Paljon on ehtinyt tapahtua edellisestä kirjoituksesta.
Sain uuden työpaikan.
Kävimme Prahassa.
Myin Suomiasunnon ja roudasimme tavarat Ruotsiin.
Ja kaiken tän ohessa olemme koittaneet ehtiä elää normaalia arkea.

Mutta aloitetaan uudesta työpaikasta.
Kvinnebystigen 1, 5min kotoota pyörällä👍.
Rakennus on terve 👍.
Työkaverit ovat mukavia ja osaavia👍.
Työskentely muistuttaa suomen tyyliä, rajat ja rakkaus + lapsilähtöinen👍.
Seurataan Lpfö98:a👍
Strukturoidut ja suunnitellut päivät joihin mahtuu paljon lasten kohtaamista👍.
Pääsin vieläpä mukaan Hållbar utvecklin-ryhmään joka on tosi mielenkiintoista.
Nyt olen hakenut myös opiskelemaan. 15 korkeakoulupistettä, käsitellen tätä ruotsalaista lastenkasvatusta ja opetusta.
Tällainen on työympäristö missä työskentelen nykyään.




Sitten Praha.
Kävimme ystävien kanssa pitkällä viikonlopulla Prahassa. Ensimmäinen kerta mulle. Ihana kaupunki. Paljon nähtävää ja hieno historia. Asuimme melko keskustassa josta oli helppo kävellä kaikkialle. Kävimme opastetulla turistikierroksella joka tehtiin pyöräillen, tosi hauska!
Turisteja oli jo paljon vaikka oli vasta huhti-toukokuun vaihde. Mitä se onkaan kun alkaa kunnon turistiaika 😮.
Kokeilimme olutkylpylääkin. Mähän en olutta juo, mutta hyvin pystyi siinä kylpemään😁.
Suosittelen käymään Prahassa!





Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä; muutto pysyvästi tänne lahden toiselle puolelle.
Kävimme toukokuun lopussa tyhjentämässä Saunalahden asunnon. Olimme jo aikaisemmin muuttaneet osan tavaroista Ruotsiin, mutta nyt piti muuttaa loput, koska olin myynyt asunnon pois.
Kaikki jotka ovat joskus muuttaneet tietävät, että niitä tavaroita tuntuu löytyvän sitämukaan lisää, kun niitä kuskaa autoon...😲.
Onneks olin antanut jo osan huonekaluista pois, mutta silti!
Paljon meni kierrätykseen, roskiin ei menny kovinkaan paljoa.
Ja eihän se muutto siihen lopu, että kamat on roudattu tänne. Nyt pitää löytää paikka niille täällä. Onneksi meillä on kellarikerros johon on voinut sijoittaa, mutta sekin vaatii vielä järjestelyä. Pikkuhiljaa!






Nyt voikin sitten pohtia, että tarvitaanko me oikeasti näin isoa asuntoa...😁😁😥