Ruotsia suomeksi

Olen Ruotsiin muuttanut suomalainen nainen. Kerron blogissani tuntemuksistani, havainnoistani ja kokemuksistani täällä Ruotsissa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vähän työasiaa ja muutakin

Tämä viikonloppu oli kaveri-+kulttuuriviikonloppu. 
Kävimme ystävien kanssa Norrköpingissä. Tarkoitus oli käydä syömässä, ostoksilla ja museossa. Keli oli niin kauhea, että ostokset keskittyivät ostoskeskukseen. Siinä sateessa ja tuulessa ei viitsinyt kauheasti shoppailla ympäri kaupunkia. Kävimme kuitenkin Arbetets museumissa jossa oli todella koskettavat kaksi valokuvanäyttelyä. Toinen kertoi 7ottelijasta Nadjasta joka sairastui syöpään. " Om jag fick välja" 

Tosi koskettava näyttely ja erityisesti hänen päiväkirjamerkintänsä.

Toinen näyttely kertoi leiristä joka oli lapsille ja äideille jotka kokevat normaalissa arkisessa elämässään perheväkivaltaa.
Uskomatonta mitä ihminen joutuu kokemaan... 



Norrköping on mukava kaupunki. Se on aikoinaan ollut teollisuuskaupunki ja siellä on jäljellä vielä suuri teollisuusalua joka on valjastettu kulttuurin, shoppailun ja ravintoloiden käyttöön. Todella mielenkiintoinen alue. Teollisuusalue sijoittuu Motala strömin "päälle" joten rakennukset on tavallaan veden päällä ja virtauspaikkoja näkyy siltojen ja rakennusten välissä.

Sunnuntai onkin sitten mennyt työasioissa.
Aloitan torstaina koulutuksen nimeltä ICDP. Olen lukenut siihen liittyvää kirjaa ja jotenkin tuntuu tutulta, mutta kertaus on opintojen äiti ;) 
Sen lisäksi on pitänyt kahlata läpi muutama muukin vihkonen. Onneksi kaikissa on kuitenkin tosi mielenkiintoista tekstiä ja tulee kova halu parantaa omaa työskentelyä. :) 




Tauti on pysynyt sitkeästi kiinni mussa joka on tehnyt sen, että ääni on ollut vähän hävyksissä. Mutta eiköhän se tästä.

Ai niin, mä vaihdoin ryhmää. Nykyään työskentelen 5-vuotiaiden kanssa.  Ryhmä on erittäin....mitenhän sitä kuvais.... haastava ja sinne piti saada henkilökuntaa jolla on kyky strukturoida ja suunnitella päivät ja ohjelma. Meitä on kaksi "vanhaa" tekijää jotka alkaa työstämään sitä ryhmää nyt. Ihana saada tällaista haastetta työhön!! 
Toinen syy vaihtoon oli, että edellisessä ryhmässä en saanut käyttää kokemustani ja taitojani joten pyysin siirtoa johonkin jossa voisin tehdä sitä mistä tykkään ja minkä osaan.
 Oli vaikea myöntää lopulta, että en voi työskennellä kaikkien kanssa vaikka olen aina luullut olevani sopeutuvainen. Mutta jos et saa työssäsi työskennellä niin, että saat tuoda omia näkemyksiäsi ja taitojasi muidenkin käytettäväksi, niin työstä lähtee ilo. 
Kaipaan niitä ihania pieniä vaippapöksyjä, mutta kaikki lapset on ihania joten uskon viihtyväni myös uudessa ryhmässä :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille jotka jaksavat lukea virheitä vilisevää kirjoitustani. :)

2 kommenttia:

  1. Moikka Suski! Kiva lukea sun kuulumisiasi! Elo siellä taitaa olla suht samanlaista kuin täällä Suomessakin? Hienoa että löysit sieltä töitä ja uskosin että ikä ja varmuus omassa työssä tekee sen että, uskaltaa sanoa että tämä ei ehkä ole minun juttuni!

    Minä muuten vieittelin tänään ensimmäiset syysvaloni! Ehdinkö ennen sinua? ��

    Minna

    VastaaPoista
  2. Moi Minna. Valitettavasti myöhästyit viikolla😄.
    Mulla syttyi ekat syysvalot viikko sitten kun löysin ihanat valkoiset pallot.
    Tästä se lähtee! :))

    VastaaPoista