Ruotsia suomeksi

Olen Ruotsiin muuttanut suomalainen nainen. Kerron blogissani tuntemuksistani, havainnoistani ja kokemuksistani täällä Ruotsissa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kuulumisia

Taas on aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta.
Töissä on niin hulinaa, että kotiin päästyä sitä kaappaa vain koirat mukaan ja lähtee ulkoilemaan, selvittämään päätä että mitähän sitä taas tänään sai aikaiseksi.... :)

Nyt on jo käynnyt selväksi, että työntekeminen on erilaista täällä kuin Suomessa.
Perustyöhän on samaa, mutta sitten on mm. ne struktuurit, aktiviteetit, suhtautumiset työhön, lasten kohtaamiset, yhteistyö vanhempien ja työyhteisön kanssa, ryhmätoiminta, jne. jotka poikkeaa siitä mihin mä olen tottunut.
Kaikissa työyhteisöissä on omat rutiinit jotka on muodostuneet vuosian saatossa. Toisinaan sitä jää miettimään, että voisiko rutiineja muuttaa monen vuoden jälkeen.
Mutta muutos on vaikeaa.
Tarkoittaahan se sitä, että pitää aloittaa ajattelemaan uudella tavalla. Se voi olla kuluttavaa, mutta siitä voi saada myös uutta intoa omaan työhönsä.

Ehkä muutos vaatii itseltä halua paneutua työhönsä, olla tyytymättä siihen "helppoon ratkaisuun".

Vanhasta irti päästäminen on vaikeaa, tiedän, mutta mitään ei saavuta jos ei ole valmis irroittamaan vanhasta. Irti päästäminen vain sen itsensä takia ei kannata, pitää myös tietää, että mä voin saada jotain parempaa aikaiseksi kun uskallan irrottaa, voin kehittyä työssäni.
 Jos kaikki toimii, miksi irroittautua?
Ehkä on hyvä silloin kuunnella muita.
Toimiiko kaikki oikeasti hyvin?
Näyttääkö tai tuntuuko kaikki toimivan hyvin, koska ne on toiminut samalla tavalla viimeiset kymmenen vuotta?
Ja voihan se olla uhka, että joku tulee ulkopuolelta ja vinkkaa, että asioita voisi tehdä toisellakin tavalla.... :)


Sitten jotain muutakuin työasiaa;
 Ollaan päästy "Nespresso Clubiin".
Pitkään mietittiin, että ostetaanko kone vai ei. Tuleeko sitä litkittyä ihan turhaan kahvia sitten?
Uskallettiin kuitekin ottaa näinkin vaativa askel ja hankittiin kone.
Hyvää on ja vielä ollaan oltu kohtuudessa :) :)

Mähän juon vain maidolla terästettyjä kahveja!

Nyt joogaamaan! Olen löytänyt hot joogan täältä ja nyt menen kokeilemaan onko yhtä ihanaa kuin Suomessa.
Palataan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti